Vierailijoita

Translate

lauantai 1. elokuuta 2015

Mangopannacotta NakedCake

 

















Kuten olen aiemminkin kertonut niin Modon siirapit on jo monen monta vuotta kuulunut keittiön vakiovarustukseen ja ne sopii mainiosti leivontaan.

Ja itse niistä pidän hurjan paljon ♡♡

Naked cake = Nakukakku on kesän hitti ja näin ollen päädyin luomaan tämän ohjeen herkulliseen nakukesäkakkuun.

Pohja:
3munan sokerikakakkupohja

Korvasin osan jauhoista mantelijauhoilla.

Mangopannacotta:
2dl kermaa
2dl maitoa
1dl Modon mangosiirappia
4 liivatetta
tilkkanen keltaista elintarvikeväriä

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.

Mittaa kattilaan maito, kerma, väri ja siirappi.
Kuumenna kiehumispisteeseen ja ota kattila liedeltä pois.

Purista liivatteista vesi pois ja laita kuumaan nesteeseen, sekoita.
Kaada seos kulhoon ja nosta jääkaappiin hieman hyytymään.
Seuraile pannacottaa ettei se jämähdä kokonaan :)

Jatka näin.
Halkaise kakkupohja kolmeen osaan poikittain.
Kasaa kakku vuokaa  jossa paistoit pohjan.
Vuoraa vuoka kelmulla.

Kostuta ensimmäinen väli mangomehulla ja levitä ihan ohuen ohut kerros mangohilloa pohjan päälle.
Lusikoi puolet hieman hyytyneestä pannacotasta kakun väliin.

Laita seuraava pohjalevy pannacotan päälle.
Kostuta, laita hillo ja loppu pannacotta väliin.
Laita pohja levy päälle ja kostuta.

Käännä kelmun reunat kakun päälle.
Laita kakun päälle kevyt paino ja kakku kylmää yön yli.

Pursotus;
1,25dl FloraKuohua 
0,5prk mascarponea 
maun mukaan Modon Seljankukkasiirappia tai sokeri


Kippaa tarjoiluastialle ja pursota koristelu vain kanteen ja ihan alareunaan koristeeksi.
Nauti auringon paisteessa, kahvin ja hyvän seuran kera ♡
Tää maistu niin Valion mangomelonijäätelöltä ♡♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti